keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Jouluviikkoa sikin sokin jne.

Selkä sanoi niks naks ja nyt sitä on vietetty aikaa särkylääkettä napsien. Onneksi ei mitään vakavaa sentään. Pelkästään kiusallista ja hiukan toimintaa rajoittavaa. Onneksi en suostu osallistumaan minkäänlaiseen jouluhysteriaan. Edes selän toimiessa normaalisti.


Tein kuitenkin pienet joulukirjeet työkavereille. Sisällä on jotakin hyvin pimeässä loistavaa (jota esittelinkin jo aikaisemmassa postauksessa). 



Nautimme viime lauantaina edesmenneen mummuni lahjoituksesta. Oli muutakin silmän (ja varsinkin korvan) ruokaa kuin tämä. Kaunis! Ja kun suussa maistui samalla makea sherry (se paras kaikista). Mikäs oli ollessa! 



Harmittelin, kun ei näitä lyhtyjä enää saa mistään! Tämän vuoden mallit ovat ... erilaisia. Sisälle muutti enkelparvi ja tuikkukynttilän lämmössä ovat pyörineet jo tuntikaupalla päätään sekaisin. Myötäpäivään. Pyörivätköhän en eteläisellä pallonpuoliskolla vastapäivään?? Kuten vesi mennessään viemäriin. Kuka tietää?



Betlehemin väki on lasikuvussa. Kuten kynttilät ja kaikki muukin irtain tavara. Kisut keksivät lelut vaikka mistä!! Eikä joulukuustakaan näy tänä vuonna kuin takapihalla kasvamassa.

Pikkukisulla on valitettavasti raju korvatulehdus. Iski aivan yllättäin tänään. Korva täynnä märkää. Antibioottikuuri, kipulääkettä ja korvan huuhtelua kaksi kertaa vuorokaudessa. Viimemainitun toteutus pelottaa jo nyt! Eläinlääkärin huuhdellessa ja samalla näyttäessä menetelmää, pitelin pennusta kiinni ja sain melkoiset narmut käsiini. Ei pentunen oikein tykännyt. Se on aamulla laitettava nahkarukkaset käteen... Ehkä me selvitään!  
Meillä on muutamana jouluna ollutkin jonkun perheenjäsenen tapana sairastaa.

2 kommenttia:

Draffin Bears kirjoitti...

Happy belated birthday, dear friend for the 19th - hope you had a wonderful day. My Mother's birthday was the 18th December.
Warmest wishes for a merry Christmas and a year filled with happy days.

Hugs
Carolyn

Unknown kirjoitti...

a very interesting information, with this insight we are getting, thanks a lot for various information

pengobatan alami radang kelenjar tiroid,pengobatan lipoma tanpa operasi,obat kolitis herbal,obat penurun trigliserida tinggi,obat demam tifoid herbal,obat darah beku herbal,cara alami menyembuhkan tukak lambung,cara alami menyembuhkan hidrokel,cara alami menyembuhkan dispepsia,obat paru obstruktif kronik herbal,cara alami menyembuhkan ispa,obat encok herbal,obat penghilang luka bekas operasi,cara alami menyembuhkan osteoartritis,obat fistula ani tanpa operasi,cara alami menyembuhkan epilepsi,cara alami menyembuhkan perut bengkak,cara alami menyembuhkan jantung iskemik,cara alami menyembuhkan maag akut,cara alami menyembuhkan bronkitis,cara alami menyembuhkan lambung bocor,cara alami menyembuhkan cacar air,cara alami menyembuhkan osteomalasia,cara alami menyembuhkan miom uteri,obat klep jantung bocor herbal,obat tradisional gula basah,obat jantung koroner herbal,obat amandel herbal berkualitas,cara alami menyembuhkan ginjal polikistik,pengobatan kram usus herbal,cara alami menurunkan leptospirosis,obat penghancur batu ginjal yang alami,obat tradisional hipertensi mujarab,obat tradisional gagal jantung kongestif,obat tradisional diabetes insipidus,pengobatan tradisional ejakulasi dinis,obat herbal pengecil perut buncit,pengobatan tradisional batu empedu,pengobatan tradisional penyakit liver,cara alami menurunkan darah tinggi,obat penurun asam lambung,obat herbal radang lambung