maanantai 14. kesäkuuta 2010

Pihalla ja leipomossa

Keväällä ikkunalaudalla kukkinut paprika on nyt istutettu tilavaan piharuukkuun. Lisää kukkia ja nuppuja on näkyvissä. Keväinen kukka on kasvamassa jo ihan oikeaksi paprikaksi. Koko tällä hetkellä noin 4cm!

Tänään on ollut vapaapäivä. En sitten tehnyt mitään mitä olin suunnitellut. Tein kaikkea mitä en ollut ;)
Pesin auton (ei ollutkaan harmaa,se oli sininen edelleen!) Leivoin pari kakkua soveltaen tuttuja reseptejä.

Suon mummun piimäkakun sovellus:

1½ dl piimää (oli just sen verran)
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria (ei löytynyt siirappia)
1½ dl sokeriroituja, keitettyjä raparperin lohkoja (alkuperäisessä on rusinoita, tulee joulu mieleen)
1 dl sulatettua beceliä (ohjeessa lukee voita)
hippunen kanelia (ajattelin että ohjeen neilikka olis turhan tujua)
1 tl soodaa
3 dl vehnäjauhoja

Sitten vaan aineet sekaisin ja kookoshiutaleilla jauhotettuun rengasvuokaan paistumaan (ohjeessa ei määritelty jauhotusmateriaalia, sattui löytymään kookoshiutalepussin jämät). Uuniin tunniksi 175 celsiuksen lämpöön paistumaan). Tästä tein muffinsivuokaan maistiaiskakun, sillä ISO kakku lähtee työkavereille.

Ja se toinen sovellus maailman helpoimmasta kakusta, jonka olemme joskus aikanaan nimenneet mummun nuorimman lapsen mukaan. Hän paisteli sellaisia jo ollessaan hyvin pikkuinen leipuri. Ja ohjekin on alunperin Anni-Helenan lasten leivontakirjasta.

Näin se menee:
2 munaa
3 dl sokeria
175 g voita sulatettuna (laitoin puolet becelia ja puolet rypsiöljyä)
2 dl karvanaamajugurttia (turkkilaista suom.huom.), kermaviiliä alkuperäisessä
4½ dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl soodaa
½ dl kaakaojauhetta (tämän tilalla ohjeessa luki kanelia, inkivääriä, kardemummaa, neilikkaa)
pikku ripaus jauhettua kuivattua chiliä
vähän (en mitannut mutta ehkä 1 tl) karvasmanteliöljyä

Kaikki sekaisin em. järjestyksessä mausteet ja nostatusaineet jauhoihin sekoitettuna. Taikina isoon kakkuvuokaan ja toisen kaverina uunissa tunnin.

Molemmat olivat hyvänmakuisia. Suklaakakusta on puolet jäljellä ja raparperikakku piilossa vuoassa odottamassa huomista.

Tein sille "kuljetusalustankin"

...johon meni meidän yleisutelias otus!
Onneksi kakku on tarkoitus pakata sellofaaniin, ei tarvitse kissankarvalla kuorruttaa.
Tein myös eilisille kesämekoille kantokassin.

Ei kommentteja: