sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Sunnuntaina lokakuu on jo ohittanut puolivälin!

Hupsista vaan näin pitkällä on syksy! Pihatalkoot on haravoitu, takapiha vaan on edelleen siistimättä. Vaihtoehtojahan on - tulevat lomapäivät puutarhatöissä tai sitten vaan odotellaan, että sataa lumi päälle. Ehkä pitää turvautua kuitenkin tuohon ensinmainittuun vaihtoehtoon.

Kissapojasta kuuluu jo hiukan iloisempia uutisia. Ruoka maistuu ja "vauvan" kanssa viiletetään ympäri taloa jälleen. Välillä levähdetään rinnakkain soffalla. Viime yö oli myös ensimmäinen, jonka vauveli vietti yksiönsä (lue:sauna) ulkopuolella. Lauantai-iltana saunassa oli vielä niin paljon lämmintä, ettei sinne kissanpoikia arvannut majoittaa. Niinpä. Mutta mitään ei särkynyt, ainoastaan kerran oli ihmispoika herännyt, kun kissa oli joko pudonnut tai hypännyt hänen kirjahyllystään. Ilman vahinkoja itselleen tai ympäristölleen. Onneksi.





Tätä kirjoittaessani vilkuilin välillä livin Neulontakerhoa. Sukkaa siellä pukkasi!
Uskallanpa kyllä väittää, että ehta kotimainen sukkamalli on PALJON kauniinpi kuin tuo sikäläisen taiteilijan suunnittelema. Kantapää... hmmm! Makuasia tietysti. En lakkaa kummastelemasta, miten ihmeen  monimutkaisesti nuo kerholaiset tekevät neulesilmukat.
Hauska idea oli aloittaa sukka kärjestä ja varsinkin sinne neulotusta tasasivuisesta neliöstä! Neuleblogeja vilkuiltuani olen itsekin innostunut kokeilemaan kärjestä aloitettua, pyöröpuikoilla koko pari kerrallaan valmistuvia sukkia. Vielä en ole aloittanut kuitenkaan. Täytynee saada edes joku noista keskeneräisistä neuletöistä ensin valmiiksi.


Paloja on, mutta yhteenvirkkausta vielä suunnitellaan...


Vetoketju villatakkiin on hankittu, muttei ommeltu kiinni. Muutama saumakin on ompelematta...

Ja siis alimmainenhan on jo kertaalleen purettu ja uudelleen aloitettu. Onneksi jotakin valmistakin on. Muutama nuken sukka, pipoja ja enemmänkin sitten noita ompeluksia.
Ja mihinkäs tässä kiire!
No nyt ainakin antamaan kisupojalle kaksi antibioottinappia. Ääni sillä ei ole vielä palautunut ennalleen ja kehräämisestäkin kuuluu hiljainen hurina entisen pärinän sijaan. Auttaisikohan jonkinlainen "voice massage"? Hyviä ideoita vastaanotetaan, kiitos!

 Mukavaa alkavaa (syysloma)viikkoa!


1 kommentti:

Draffin Bears kirjoitti...

What a darling photo of your precious kitties together, they look like they get on very well.

Happy new week
Hugs
Carolyn