perjantai 23. huhtikuuta 2010

Lapset (myös kissat?) ovat terveitä kun ne leikkivät









Vesikuppi asetettiin vesileikkijälle keskelle vanhaa uunipeltiä, jottei roiskeet leviäisi ympäri keittiötä. Varsinkin, kun  keittiön lattiamateriaali ei siedä seisovaa vettä. Laitoin vielä kumisen stopparin, jottei kuppi liukuisi paikaltaan.
Helposti Fiksu Kissa siirsi kupin pellin laidalle ja roiskiminen jatkui. Jihuu! Harmi, kun en saanut liitettyä tähän äänitehosteita. Litinää, lotinaa, vingahtelua ja kurnutuksia! Ja pari pientä aivastusta. Kissasta.



Siirsin kissan wc:n pesualtaalle jatkamaan vesileikkejään kuivatakseni keittiön lattian. Ihanaa! Tuumasi pentu ja jatkoi puuhailuaan uuden elementin kanssa.


Käpälä viuhui ja vesi lensi! Välillä piti maistaa, nopeasti! Taas uudestaan käpälällä ja maistiaiset ja.....


Seuraavaksi kuivasin sitten wc:n pöytätason ja lattian.



Ihana yllätys tullessani kotiin töistä ja päästäessäni kisut makuuhuonevankilasta. Pääsin luuttuamaan vankilan lattian ja nostamaan likomärän matonkin kuivumaan. Kupissa EI ollut vettä, alla olevalla uunipellillä oli VÄHÄN vettä mutta lattialla oli PALJON vettä. 
En ollut alunperin ajatellut pestä makuuhuoneen lattiaa tänään. Mutta onhan se hyvä, että joskus joku toinen ajattelee (ja osin toimiikin) puolestani. Varsinkin näin perjantai-iltapäivisin alkaa olla ajatuksen juoksu  jo vähän tahmeaa.






Onni odottaa , sillä vesileikit siirtyvät ehkä piankin tänne:
(ei kellään olis ylimääräistä vauvan ammetta :))

 Huom! laatat saumattu, katto paneloitu, ilmastointihärpäkkä siirretty paikalleen jne. ( + yks laatta haljennu ahkeran asentajan puuhatessa - lupasi vaihtaa maanantaina ensi töikseen)
Vietän ehkä vapun UUDESSA kylpyhuoneessa! 
Paitsi, että tilattu pesuallasmalli on kuulemma loppunut valmistajalta (mihin mä nyt simat laitan sit?)

1 kommentti:

ElsaFiona kirjoitti...

Voe Töpseliä, täytyy varmaan viedä kesällä vesipuistoon, vaikka Serenaan.. :)