tiistai 28. helmikuuta 2012

Kalevalan päivänä 28.2.

Suomalaisen kulttuurin päivänä, Kalevalan päivänä piti parin hahmon irroittautua kertomaan eepoksesta lainalapsille. Sanon piti siksi, että aikeeksi jäi tällä erää. Unohdin taas ääneni eilen jonnekin. Olisiko pudonnut töihin kävellessä. Siellä sen puute nimittäin vasta huomattiin. Ei, flunssan oireita ei ollut, ennen kuin tänä aamuna olen aloittanut paperinenäliinojen täytön. Huh!

Mutta tässä siis suunnitellun tarinan keskeiset hahmot. Tuttuja jeppejä?

Väinämöinen huijjaa Ilmarisen  Pohjolaan Sampoa takomaan.

Monen yrityksen ja erehdyksen jälkeen ihmemylly viimein syntyy jauhaen viljaa, suolaa ja ....

nykyversiossa euroja! Valitettavasti vain pahvisia tällä kertaa. Ja vain saman verran kuin sisään sai tungettua.
Sammon synty on ollut lapsille aiemmin varsin mielenkiintoinen tarina. Samaa piti testata tänäänkin, mutta täällä sitä kotona naputellaan läppäriä...

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Hyvä vanha sanonta.  No joo. Toteutus nyt vain jäi kokonaan.

Tarinankerrontavaatekin roikkuu henkarissa hyvin silitettynä. Pah!

Muuten viikinkiaikaan (johon puvun malli  viittaa) ei tainnut olla noita Birmoja. Olisi pitänyt ottaakin mummukissa kuvaan mieluummin, mutta kun tuo nuoriso ON niin uteliasta. Puku ei ole rekonstruktio mistään todellisesta löydetystä, vaan aika vapaalla kädellä tehty fiktio. Tämä muistuttaa kyllä tehtyjä löytöjä.
Joku tarkkasilmä huomannee  melko vapaata tulkintaa. Sadun kerrontaan sopiva?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voihan Väinämöinen ja Seppo Ilmarinen kun ovatkin komeita miekkosia! Harmi lasten kannalta, että äänesi lähti taas huitsin kuuseen. Voin kyllä tulla yleisöksi, jos haluat välttämättä esityksen pitää. Mielelläni otan vastaan myös niitä sammon tuottamia rahoja...
Mukavaa Kalevalanpäivän jatkoa!

t. Sehko

obiherbal kirjoitti...

By the way, Thank you for sharing with us, and we sincerely hope you will continue to update or post other articles.
cara jitu mengatasi pengeroposan tulang (osteoporosis