sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Mennyt maailma ja nykyinen piha

Päivällä pistäydyimme siskon kanssa suljetulla museoalueella. Alueelle oli pääsy, mutta varsinaisesti tämä torpparien elämästä kertova museo on auki vain kesäaikaan. Silloin pääsee kurkistamaan rakennuksiin sisälle ja saanee oikein opastustakin.









 Ajatella, että 1800-luvun loppupuolella maassamme on asuttu näin! Muutos nykyiseen on valtava  toisin kuin  tuosta ajasta satakunta vuotta taaksepäin.

Lähialueella oli myös nuorempaa "rakennuskantaa", joka liittyy maamme menneisyyteen hieman toisessa merkityksessä.





Iltapäivällä kotona hiekkaa lapioimaan, kun terassi ja kalusteet oli ensin pesty. Pihan säilytyslaatikosta auringonkukansiemenpussin vierestä löytyi puutarhakenkään sullottua hallaharso- ja siivousliinasilppua sekä  runsaasti siemenen kuoria. Eipä jäänyt epäselväksi, kenen pirskeet oli olleet käynnissä. Ketään ei laatikosta löytynyt enää.

Lapioidun hiekan päällee tein  pikkupation. Viimekesän raparperilehdet pääsivät vihdoin käyttöön. Jokohan huomenna aamukahville?


Olipa mukava, lämmin päivä! 

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Mielestäni olisin ansainnut enemmän

... siis koko lasillisen.



Sormista oli vaan voimat kadonneet ruusupensaiden talvivaurioiden korjauksessa. Tarkoittaa siis luvattoman suurien juhannusruusupensaiden sekä muutaman muun vastaavan ruusupuskan kuivuneiden tai muuten talven vahingoittamien oksien raksimista. Kuka jalostaisi piikittömät ruusut?
Koko lasillisesta olisin päässyt siis nauttimaan JOS olisin saanut hanaviinipakkauksen auki. Näpit olivat kuin nippu nakkeja, tönköt ja vailla puristusvoimaa. Taidan mennäkin saunaan!
 
Ruusupensaat odottavat silmuja kasvatellen kukkivaa kesää.

Näitä olisi odotettavissa myöhemmin alkukesällä:
Juhannusruusu on tuttu kerrattukukkainen versio. Etupihalla kasvaa kertaamaton.

Mutta mikä on tämä? Punainen kukka, jossa keltainen keskus. Arvauksia  olen esittänyt, varmuutta en ole saanut. Lehdet melko sileät ja kovat, kukka kertaamaton. Tämä kaveri yrittää muuten täyttää koko pihan. Leviää melko vikkelästi juuriversoillaan.
Ja sitten tämä. Violettiin taittuva punainen kukka ja lehdetkin puhjetessaan punertavat. 





Piikikkäitä kavereita kuitenkin kaikki.




Ostin päivällä puutarhahanskat! Tosin ruusujen kanssa taistellessa vanhat nahkaiset olivat käytännöllisemmät.

 Nää on just mun lempiväriä!!




sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kevättä, puutarhaa ja naisenergiaa!

Jippii! Lämpömittari näytti tänään 16,5 talon viileällä puolella ikkunan ULKOPUOLELLA! Kevättä, kevättä... Aamulla fillarilla nautiskellen 27 kilometriä. Hassua, että tuo lenkki oli ihan tasakilsat. Liikkeellä myös juoksijoita, rullaluistelijoita ja - hiihtäjiä, kävelijöitä sauvoen tai ilman sekä tietysti meitä pyöräilijöitä. Auringonpaiste sai selvästi ihmiset liikkeelle omille lenkeilleen. Pyöräilyn jälkeen pihahommiin - eihän näin kaunista ilmaa voi tuhlata sisällä notkumiseen (vaikka olisihan noita huushollihommia riittänyt sisälläkin).

Lumet on pihasta poissa ja krookukset kukassa. Pensaissa valtavat silmut.








Terassilaudoilla vipelsi erilaisia hyönteisiä.








Kaksi "riuskaa" naista, naapuri ja minä, kaivoimme kiusallisen suuren rusokuusaman juurakon maasta. Oli kirveelläkin töitä. Juuret olivat sitkeät ja luvattoman paksut. Osa jäi maahan, kun eivät suostuneet nousemaan lapio-rautakanki- käsittelystä huolimatta.


Ei tuo nyt niin isolta näytä. Ei tosin ollut mahtua kottikärryihin. Vaikka oksat oli napsittu sivuun siistiin pinoon.



 Kuusama on ollut kaunis kukkiessaan vaaleanpunaisin kukin ja kypsyttäessään oranssinpunaiset marjat (tosin myrkylliset). Muutaman vuoden ajan se on saanut oksilleen jonkun kummallisen härmän ja näyttänyt kaikkea muuta kuin kauniilta. Puska on leikattu alas monena keväänä, sillä seurauksella, että kanto oli turhan  suuri ja siitä sojottavat oksat muodostivat tiheän risukon. Kun lisäksi naapurissa asuu pikkulapsia, päätimme poistaa moisen rumiluksen. Tulipa selittelyä. Mutta, kun minusta on aina niin kiusallista tuhota puutarhan kasveja. Paitsi se kaamea humala, joka oli vallata koko pihan viime kesänä. Suihkin vielä tänäänkin rounduppia, sillä enimmäkseen lahon juurakon reunassa oli jotakin VIHREÄÄ. Sille juurakolle en viime syksynä mahtanut mitään. Olisi pitää purkaa ilmeisesti puoli terassia, kun juuret levisivät laajalle alueelle.


Tuota noin. Huomenna olisi työpäivä. Pääsenköhan sängystä ylös? On venytelty.


Päivän kissat:

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Pikku reissaaja palasi kotiin!

Pikkuinen palautettiin kotiin viikonlopun näyttelyreissulta. Poikakissakin rauhoittui "pikkusiskon" saavuttua. Voi sitä surkeaa naukumista, jota oli pitänyt jatkaa parin päivän ajan.

Pikkuinen toi mukanaan palkintoruusukkeita ja olipa saanut vielä komean pokaalinkin, joka lähti oikeutetusti omistajansa mukaan Tampereelle. Pikkuneitihän on meillä kasvattilapsena (sijoituksessa siis).

Rankka oli matka. Nyt on neiti nukkunut hievahtamatta jo yli kaksi tuntia. No jaa, kyllähän nuo tassut ja viikset välillä vipattaa - on siis elossa!


Tällaisia tuliaisia!


Oma syli paras nukkumapaikka.

Sohvalle jatkamaan unia, kun sylin piti lähteä muihin hommiin.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Tällainen viikonloppu lämpimiä kelejä odotellessa

Pikkuinen kisuneiti lähti Kuopioon "missikisoihin" virallisen omistajansa matkassa. Poikakissalla on ollut ikävä! Kaveria on etsitty ja surkeasti naukuen kaivattu. Eikä ruokakaan ole maittanut - paitsi possunpumppu, jota piti ostaa näille isoille herkuksi. Pikkukissahan ei moisen herkun perään ymmärräkään.
Poika kävi kyllä ruokakaapissa kurkistamassa, mitä muita herkkuja olisi tarjolla.






Eilisen koko päivän jatkuneen sateen jälkeen tänään oli pouta-aamu ja päivän mittaan sää vielä selkeni entisestään. Aamulla kävelin pitkähkön lenkin. Jalat survaisin mbt-lenkkareihin toiveena mahdollisimman vähäinen rasitus kuluneeseen polviparkaani ja käteen nappasin vielä sauvat vauhtia siivittämään.
Mukava lenkki siitä tulikin - ja myöhemmin seurauksena tunnin päiväunet! Olisipa ollut kamera mukana, sillä puhelimen kuvissa ei juuri näy, mitä matkalla kohtasin.






Pellolla tepasteli kolme joutsenta. Hetken kuluttua ylitseni lensi neljän joutsenen parvi. Vai voiko neljästä linnusta käyttää nimitystä parvi? Kuuluvasti töräytellen jatkoivat matkaa laskeutuen muutaman sadan metrin päähän pellolle. Siellä näytti lajitovereita olevan enemmänkin. 




Tässä kuvassa on ihan oikeasti kaksi kurkea. Pitää vain käyttää mielikuvitusta, koska nehän eivät näy! Lunta on vielä paikoin pellolla. Toivottavasti saadaan lämmintä säätä jatkossa ja kevät kunnolla vauhtiin. 
 Leskenlehtiä on jo nähty viikko sitten. Kyllä se kesäkin sieltä tulee - pikkuhiljaa!
 Mukavaa alkavaa viikkoa!

lauantai 7. huhtikuuta 2012

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!


 





Väärä pupu!




Kisulauma nautti auringonpaisteesta pihalla. Pikkuinenkin uskaltautui valjaisiin ja käväisi tutkimassa isojen kanssa talven alta paljastunutta terassia. 







Iloista pääsiäistä kaikille vierailijoille!


maanantai 2. huhtikuuta 2012

Voihan kevät - koska se sitten jatkuukaan

Viime viikon lopulla näytti melko keväiseltä. Lainalasten kanssa saimme seurata virrassa muutamien hanhien, telkkien ja joutsenparinkin uiskentelua. Metsässä tepastelivat fasaanit ja linnut lauloivat kilpaa. Pihassa joku talitintti on innostunut perinteisen ti-ti-tyyn ja kaupunkilaistuneen ti-tyyn sijasta hoilaamaan ti-ti-ti-tyy.
Maa oli jo melko paljas.Kotikulmilla lenkkipolun varrella ojassa uiskenteli sorsapari.

Nyt ei enää näytä keväältä! Lunta on tullut taivaan täydeltä viime yöstä lähtien, senttikaupalla. Ja edelleen sama meno jatkuu. Voi itku!




Viikonlopun ompelukaverit.  Ompelemiseen nämä veijarit eivät onneksi osallistuneet, seuraa pitivät pitkän tovin. Työtä en vielä valmiiksi saanut hyvästä seurasta huolimatta.



Pikkuneiti penkoi lelulaatikkoaan. Leikkikaveri taisi jäädä nukkumaan.





Mummukissa käväisi lauantaina ottamassa aurinkoa takapihalla.
Sinnikkäästi piti käydä kolistelemassa valjaita, ennenkuin kukaan huomasi tulla auttamaan pukemisessa.
 




Vähän kevättä! Kukkaruukussa ja maljakossa koriin piilotettuna.



Ja ikkunalaudalla. Silitin vielä kukkaverhotkin!







 Keväistä lukemista ostin lähikaupasta. Lehden mukana oli virkkuukoukku ja kieppi lankaa. Lehdestä löytyi ohje keväiseen koristekukkaan. Pitihän sitä kokeilla. En kuitenkaan siitä mukana tulleesta possunpunaisesta langasta. Kivoja ruususia.