sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Taas on viikko edellisestä...

Kevättä kohti mennään. Päivät pitenee. Eilen illalla oletin, että tänä aamuna lähden hiihtämään. Tänä aamuna päätin, etten menekään. Ainakaan aamulla. Lämpömittari näytti -19,3. Minusta se oli aika kova pakkanen. Muutama vuosi sitten en olisi moista noteerannut. Lienen tullut vanhaksi. Toivottavasti talvi vielä jatkuu, jotta ehdin jonkun lenkin kiertää. Sadoista ( tai edes yhdestä sadasta)  kilometreistä ei tänä vuonna puhuta.

Puuhailin sitten kaikenlaista muuta.
Viimeistelin hiihtarien kaavalla ommellut leggarit. En ollut vakuuttunut, että noilla Modan kaavoilla saisin omalle ruumiinrakenteelleni onnistumaan "perinteiset" hiihtarit. Nyt epäilen, että onnistuisi kuitenkin. Joskus aikanaan olen hankkinut lähiseudun (edesmenneestä) tehtaanmyymälästä joka-suuntaan-joustavaa trikoota, josta surautin reilusti ylipitkät housut eilen illalla. Tänään lahkeensuita viimeistellessä huomasin, että niistähän tuli kertaheitolla sekundaa! Oikeaa lahjetta koristaa n. 3cm:n silmäpako (onneksi sitä ei huomaa, kuin ihan läheltä, on neulos sen verran pientä silmäkokoa, ja virhe jää kyllä piiloon pitkän paidan alle).

Ja kuvauspaikalta on viety tyynyt ja peitot ulkoilemaan ;) 



Kylppärin lattialla kuivuu muutama "muumio". Niiden on tarkoitus toimia tukirakenteena myöhemmin syntyville (?) käsinuken päille. Ajattelin samalla tekniikalla toteuttaa kuin tuon "oman kuvani" tuossa oikealla. Esittelen sitten valmiina. Joskus.
Kummallista, kun nykyään tahtoo jäädä monet hommat oudosti puolitiehen. Tästä seurauksena meiltä löytyy ennätysmäärä ns. aloitettuja käsitöitä, askarteluita ym. Tarpeeksi kauan kun niitä katselen, teen valmiiksi tai puran/heitän pois. Kovin herkästi en heitä pois. Silloinhan olisin ikäänkuin tunnustanut saamattomuuteni!

Seurauksena voi olla vaikkapa jotain tällaista:


Lanka: Nalle Kukkaketo Orvokki. En tarvitse sukkia. Kiitos äidin ja siskon. Neuloin tuosta pipon. Langan pätkävärityksestä johtuen tulos oli KAMALA! Purin. Kokeilin toisella neulemallilla. Olisi pitänyt kerralla uskoa. Purin. Entäs kauluri? Epäkelpo. Nyt on muutama isoäidin neliö virkattuna. Ei vielä aavistuskaan mitä noilla tekisin?



Eilen kampailin mummukissan pehmoista turkkia. Voi sitä onnellista hurinaa! Pentunen ihmetteli vähän matkan päässä toimitusta. Sen turkkia ei voi kammata tai raapia minkäänlaisella haravalla. Ohut silkkiturkki on "ainasiisti". Vähän säämiskärukkasella silitellään välillä.

Mummukissa ei ole vielä entisensä. Ei tosin kaatuile enää kävellessään ja tänään oli todistettavasti hypännyt työpöydälleni ilman tuolin suomaa väliporrasta. Kovat ovat lääkkeet edelleen. Lääkepurkin nähdessään pääsee yllättävän vauhdikkaasti juosten karkuun.
Onneksi ruoka maistuu, ruuansulatus toimii ja pentukin saa edelleen kyytiä, jos eksyy liian lähelle yllättäin.


Pennun korvia on puhdistettu kerran päivässä huuhdellen EpiOticilla ja sen jälkeen kaivelemalla sormeenkiedotulla harsotupolla. Voin vakuuttaa, että emme kumpikaan nauti tilanteesta! Tänään viimeinen sessio. Viikko on takana eikä korvasta enää juuri mitään löydy.
Eilen huomasin lisäksi, että neiti oli koristellut melkoisin korvalääkeroiskein eteisen seinän katonrajasta alaspäin, kiipeilytelineensä vierestä. Olisikohan lähitulevaisuudessa tapetonnin paikka? Johan nuo ehtivätkin olla kokonaiset puoli vuotta! Onneksi kuitenkin kissan korva on kunnossa.

Poikakissa on toipunut myös hienosti suolistotulehduksestaan. Menee omat ja kaverin ruuat!

Mukavaa talvista alkavaa viikkoa kaikille!


P.S. Kuvat surkeaa Nokia-tasoa. Sori!

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Sunnuntaina kotona

En mennyt äänestämään tänään. Kävin jo ennakkoon osoittamassa tahtoni. Tänään olen mm. ommellut.

 

 Ei, tämä ei ole finnmarin-lämpöasu eikä Mälsä-tädin aamutakki vuodelta 1960 (huom! sisko). Tästä tuli takki nimeltä "yhdistin-yhtä-sun-toista-mitä-kaapista-löytyi". Aika tarkkaan meni vuoritikki - hihat piti leikata poikkisuuntaan sekä ompelulanka - viimeisen napin kiinnityksen jälkeen jäi 30cm. Siis tuli tikkitakki tikkivuorilla. Erilaisia valmiita kaavoja yhdistellen leikattu ja viikonloppuna kokoon kursittu. Piristän sillä mieltäni mennessäni huomenna hammaslääkäriin!!!!

Kuka kumma tuli lintulaudalle? Sehän oli ystävmme akrobaattiorava! Yritäpä muuten itse syödä pää alaspäin riippuen! Huh, ihmettelee sitä pentunenkin.


 


Laitoin myös ruokaa (avustaja pyrki ensin mukaan, mutta valitsi lopulta lepopaikan työvalon lämmöstä).



Viikonlopun kampanja on "kaapit tyhjiksi ja pakastimeen tilaa". En sitten käynyt kaupassa ollenkaan.
Sunnuntain lounas koostui lohkoperunoista ja kuorrutetusta uunikalasta. Kuorrutus kalalle syntyi seuraavasti:

         Unohdetaan lauantaina kolme palaa ruisreikäleipää leipäkoriin kuivumaan. Voih!
  Paloitellaan ne tänään löydettäessä monitoimikoneen kulhoon. Mukaan lisätään noin sentin levyinen viipale oltermannia (se, joka ei enää tottele juustohöylää) ja 2/3 rasiaa yrttimaustettua tuorejuustoa (joka ei ollutkaan niin maukasta kuin kannen kuva antoi ymmärtää) ja annetaan koneen tehdä työtä tovi. Tuloksena on jonkinlainen tahna, joka levitetään vuoassa lepäävien mitäänsanomattoman makuisten kalafileiden päälle.
Tökätään koko komeus perunavuoan seuraksi noin 200 asteiseen uuniin.






Raastetaan paistumisen aikana kaikki kolme kaapissa ollutta porkkanaa. Lisätään vähän kuivattua valkosipulirouhetta ja sipulijauhetta (tuoretta ei näköjään ollut) ja aimo tujaus appelsiinilla maustettua salaattikastiketta. Kansi päälle ja jääkaappiin "tekeytymään".


Uunista paistuneet perunat, kuorrutettu kala (sekä vähän öljyttyjä, all'dente-kypsiä vihanneksia) porkkanaraasteen kanssa lautaselle ja siitä suuhun. Se maistui hmmm.................ÄLYTTÖMÄN HYVÄLTÄ!


Oli niin herkullisen näköistä, että ehdittiin kauhoa jo lautasille, ennenkuin muistin kuvata.



Muutama kuva kissoista vielä:

The mummu! Hyvin maistuu ruoka ja muutenkin elämä on mallillaan. Paitsi - vähän on tasapaino vielä horjuvaa. Kahta eri antibioottia sekä kortisonia "nautitaan" päivittäin. Lääkintää aamuin, illoin. Kissa ON jatkuvasti asiasta eri mieltä. Nyt vähän nukuttaa.




Nuoriherra istuu rennosti keittiön lattialla. Varmaan odottaa ruokaa (joka maistuukin nykyään jo hyvin).




Pentu löysi lämpimän paikan. Hellalla pidän käytön jälkeen vesikattilaa niin kauan, kuin tarvitsee jäähdytellä pintaa. Takalevyllä on taatusti keittokattilan jäljiltä kuitenkin lämpöä vielä.







Huomenna pentusen korvakontrolli.






Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille vierailijoille!

Kiitän kommenteista! Sekä jo aiemmin julkaistuista, että uusista.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

lauantai 14. tammikuuta 2012

Talvi!

Lunta, lunta lunta... nyt sitä vihdoin on! Pian voidellaan sukset. On tätä odotettukin. Mieltä piristää puhdas valkoinen hanki ja kirkas auringonpaiste. Mukava muutaman asteen pakkanen on parasta talvea. Eikä tuosta tuulesta olisi niin väliä.

Kissoille kuuluu vaihtelevaa. Nuoriso alkaa olla kunnossa. Suolistotulehduksesta toipunut poika syö "kuin hevonen". Ei sentään ruohoa - ruukkuun kasvatetut oraat eivät ole kelvanneet! Kummallista. Muuten ruokamäärä on melkoinen. Hyvä!

Pikkuinen kirppu riitelee vielä n. viikon ajan siitä, laitetaanko aamuin ja illoin korvaan tippoja vai ei. Jos se saisi päättää, tipat jäisivät pulloon, mutta kun ei saa. Syötävä lääkekuuri tosin loppui jo. Pikkukisu oli erittäin kuuliainen lääkkeen syöjä. Nappi lattialle ja kisu hotkaisi sen nopeasti - kiitos!
Pojan mahalääkkeet sen sijaan piti kätkeä kissanherkkutikkumassaan, sillä suuhun paljaaltaan laitettaessa lääke sai aikaan valtaisan kuolaamisen ja se sylkäistiin aivan varmaan suusta niin kauas kuin suinkin. Poikakissa ei koskaan ole osannut syödä mitään kovaa ja nappimaista - kaikkein vähiten mitään lääkettä.  Pojan nieluun nakatut antibiootit loppuivat jo torstaina. Ruokahalua lisäävää lääkettäkään ei enää maanantain jälkeen ollut - eikä tarvittukaan.


Taas kavereina nukutaan, tai...



etsitään sohvan alta leluhiiriä...


joita sitten löytyikin aika lauma. Mukana muutama terho tamminen. Ja taas mentiin pitkin huushollia!
Tätä kirjoittaessani huomaan hiirten kadonneen. Avataan sohva myöhemmin uudelleen.


Mummukissallekin kuului jo aika hyvää. Ruoka on maistunut oikein hyvin, kulkeminen sujunut jo kohtuullisen normaalisti. Ainoastaan sängylle tai tuoleille hyppääminen on ollut hiukan epävarmaa. Pää on näyttänyt olevan jo aika lailla  oikeassa suunnassa. 
Mutta. Tänään iltapäivällä torkuilta herätessä taas kallistettiin vasemmalle ja kulkukin näytti horjuvammalta kuin eilen. Voi ei! Näinkö tulee takapakkia. Kissa on muuten ok. Syö, käy laatikolla ja sähisee tai murisee pennulle, joka yrittää samoille apajille tai muuten häiritsee vanhan rouvan oloa. 
Korvahan jäi suunnitelmista huolimatta tähystämättä meistä riippumattoman, onnettoman yhteensattuman vuoksi. Näinköhän mennään uudelleen lääkäriin alkuviikosta. Tai päivystykseen jo aiemmin, jos jotain dramaattista sattuu. 

Mummukin on torkuilla. Näyttää hassun typistetyltä!


Eläinhoitajana työskentelyn ohessa on vähän käsitöitäkin valmistunut vuoden vaihteeen tienoilla.

1. Ruudullinen liivihame siskolle, josta EN MUISTANUT OTTAA KUVAA! Enkä sen puoleen kysyä lupaakaan kuvaamiseen tai paremminkin sen julkaisemiseen. Kangas on villan ja jonkin keinokuidun sekoitetta. Polttelin kuituja.

2.Oma  musta liivi(hame) jostakin hiivatin keinokuitukankaasta (polyesteriepäily), joka suorastaan imee kaikki vaaleat kissankarvat noin kymmenen metrin etäisyydeltä. On suihkutettu "comforttia" kuten minua ammoin teatteripuvustajan oppilaana ohjeistettiin. Pah! Täytyy kulkea "karvalaastarirulla" perstaskussa.

Kuvassa näkyy myös kiva alelöytö ennen joulua Tampereelta. Messinginvärisellä metallirusetilla somistettu vyö. Tykkään.

3. 4. ja 5. Puikotkin suihkivat juhlakaudella jonkin verran. Kaulaliina (se virkatusta kudottu), löysä pipo ja ranteen lämmikkeet.Nyt ei puutu kuin takki, jonka kanssa ne sopisivat. Mitähän villakankaita tuolta kangaskaupasta löytyisi...






Ja viimeisenä kuvana ahkera liinavaatekaapin järjestäjä. Ovi oli raollaan ja tassut vaan vilahtivat, kun pöytäliinat laskeutuivat lattialle.

torstai 5. tammikuuta 2012

Voi kunpa olisi sitä hyvää uutta vuotta vihdoin tarjolla

Meidän vuosi alkoi kissojen (ja niiden ihmispalvelijoiden myös) osalta tosi kurjasti.

Murhe no 1 eli ensimmäinen kissapotilas:

Mummukissa hoiperteli yhtäkkiä uudenvuodenpäivän iltana "pitkin seiniä". Tasapaino ei oikein ollut kohdallaan ja pää kenotti oudosti. Lähdimme sitten kymmenen aikaan illalla eläinsairaalalle näytille. Ilmeinen sisä- tai keskikorvan tulehdus. Kuulemma tyypillinen koirille. Mutta siis tämähän on KISSA! Parin tunnin päästä lääkkeiden kanssa kotiin ja kehotus tulla viikolla uudestaan, jolloin tähystettäisiin korva.

Murhe no 2 eli toinen ja kolmas kissapotilas:

Tiistaina oli pentusen korvakontrolli. Vasemman puoleinen  suuri lepakonkorvahan oli kätkenyt sisuksiinsa jo ennen joulua märkäisen tulehduksen. Samalle käynnille varasin myös poikakissalle tutkimusajan. Se kun oli lopettanut syömisen, juomisen ja leikkimisen kokonaan.

Diagnoosit:
Pikkuneidillä korvatulehdus ei ollut vielä parantunut. Jo syötävien antibioottien lisäksi tipautellaan korvaankin lääkettä. Tärykalvo todettiin ehjäksi, mutta tulehdusta siis edelleen.

Nuorella herralla elimistö kuivanlainen ja suolistossa tulehdus. Samalla koko kissa osoittautui karvapintaiseksi kissankakkapaketiksi. Mitään ei mennyt suusta sisälle, kun mitään ei ollut poistunut uloskaan. Tämä siis tulehduksen aiheuttamaa. Verikokeet paljastivat. Näin kerrottiin. Ja mukaan antibiootteja, ruokahalua lisäävää lääkettä, pahoinvointilääkettä sekä parafiiniöljyä (jota olikin jo valmiiksi kotona). Aikaa paloi taas noin kolme tuntia. Alkavat eläinsairaalan kahviautomaatin litkut olla varsin tutun makuisia jo.

Keskiviikkona mummukissan kanssa korvatähystykseen ja verikokeisiin. Korvaan kurkittiin ensin ja sitten lääkäri seuraili mummelin hoippuvaa, vasemmalle kallistuvaa liikehdintää. Rauhoituspiikki ja kisunen unille odottamaan tähystystä, jolla nähtäisiin korvan sisuksiin asti. Odoteltiin... odoteltiin... lääkäri tuli ilmoittamaan, että toimenpidde viivästyy, sillä ko. laitetta tarvitaankin ensin kiireelliseen leikkaukseen. Odoteltiin..., odoteltiin... ja sitten lähes kolmen tunnin odottelun jälkeen tultiin ilmoittamaan, että tähystys joudutaan siirtämään, koska se hätäleikkaus ( joku neropatti oli syöttänyt kissaa pienemmälle koiralleen kananluita kohtalokkain seurauksin - kuulin väkisinkin, kun lääkäri kävi selostamassa asian ko. eläimen omistajalle  samassa odotustilassa) oli vienyt  aikaa niin kauan, että mummelia hoitaneen lääkärin työaika oli päättynyt jo ja kissakin herännyt.  Harmitti aika pirusti! Verikoe oli sentään otettu ja korva päästy huuhtelemaan ylimääräisestä mönjästä. Että semmonen, melkein hukkareissu.
Eläinsairaalan automaattikahvitkaan eivät enää maistu!!


Ensi viikolla pitäisi varata uusi aika tähystykseen - paitsi, jos kissan kunto muuttuu huomattavasti paremmaksi, en noita satasia tuhlaa. Tai jos muuttuu huonommaksi, en rahoja säästä (vielä on pari kymppiä vuodenvaihteen tilipussista jäljellä). Katsellaan. Kissat siis voivat aika huonosti ja minä olen puhki uupunut. Olen luullut olevani hyväkin kissanhoitaja, mutta nyt on vahva epäilys asiasta. Mikä hitto noita riepoo??

Sydämelliset kiitokset siskolleni korvaamattomasta avusta ja seurasta noilla lääkärikeikoilla. Onneksi ei tarvinnut istuskella itsekseen huolestumassa.



Vuodenvaihteen tienoilla tuli ommeltua ja neulottua yhtä sun toista, mutta en jaksa kameraa kaivaa kuvatakseni. Esittelen, kunhan saan nukuttua ensin. Siis noiden iltaöisten lääkäriasemavierailuiden jälkeen piti aamulla porhaltaa reippaana töihin. Vieläpä "joulutaukoevakkoon" maalle pitkin pimeitä ja liukkaita teitä myöten. Minähän siis inhoan autolla ajamista!!


Nyt on alkamassa pitkä viikonloppu ja toivottavasti aikaa nukkua univelat saataviksi.

Hyvää loppiaista!                             Lähden lääkitsemään karvakamuja.