lauantai 29. tammikuuta 2011

Jokunen vuosi neulomisharrastusta


Tästä se aikanaan alkoi!! Kävin äitini luona ja koska kummallekin lanka ja puikot ovat tuttuja vapaa-ajanviettovälineitä, keskustelu kääntyi mm. näihin käsitöihin. Meillä kotona ei tosin koskaan puhuttu neulomisesta tässä merkityksessä. Neulominen tehtiin neulalla ja langalla, puikolla kudottiin. Aika loogista: neulalla neulotaan ja sukankudin etenee kutomalla.

Mutta mutta... minä sain mukaani jotakin ainutkertaista. Kuvassa on elämäni ensimmäiset puikot (lanka on rekvisiittaa ja paaaljon uudempaa). Näillä puikoilla ne ensimmäiset omat silmukat on luotu ja ensimmäiset kutomisharjoitukset tehty jo reippaasti alle kouluikäisenä. Käsissä on vieläkin tuttu tuntuma hiestä nahkeista puikoista ja hiljalleen huopuvasta "kutimesta". Ikää välineillä on viitisenkymmentä vuotta!

Taidankin kokeilla, miten nuo nyt istuisivat käteen.


 Ankkapuikot, ikä n. 50-v.



Muutakin vanhaa tarttui mukaan tuolla reissulla. Arabian kauniin  kulhon oli kummitätini aikonut heittää pois. Sain sen talteen, kiitos äidin valppauden.

Kauniin mallinen. Olisiko tuolla astiamallilla jokin  nimikin, kuten arabialaisilla yleensä on? Katsotaan myöhemmin.
Takana kissalle saatu reilumman kokoinen ruokakuppi (toinenkin löytyy).


Toinen kissa lähti tapaamaan perjantaina mahdollista lastensa tulevaa äitiä ja meillä on  r a u h a l l i s t a!
Kissamummu kehräsi lähes tauotta ensimmäisen vuorokauden ja oli erittäin hellyydenkipeä. Sai pitää sylissä ja silitelläkin. Kissamummu oli myös hyvin hämmästynyt, kun talon kaikki väliovet olivat auki pitkästä aikaa. Eipä ollut nyt vaaraa, että kukaan kävisi merkkailemassa joka huoneessa. Huomenna palataan normaalielämään. Kollipoika palaa kotiin.




Jäätelönsyöjä.  
                                                                 Kynsien leikkaus menossa.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Omatoiminen puhelin!

Myönnän. Olen laiska pitämään yhtetyttä puhelimella ystäviini ja tuttaviini. Onneksi (vai onko?) omistan hyvin omatoimisen puhelimen. Kun menin ystävättäreni luo "ompeluseuroihin" päätti laukussani ollut puhelimeni soitella aivan omatoimisesti ensin eräälle entiselle esimiehelle (joka tässä tapauksessa on tosin nainen) ja heti sen jälkeen siskon miehelle. Tämä kelvoton nokialainen ystäväni taisi aiheuttaa muutaman ylimääräisen sydämentykytyksen siskon perheessä, kun linjalta kuului vain hurinaa. Ties missä onnettomuudessa minun luultiin olevan. Olen kovasti pahoillani tästä omatoimisuudesta.

Tutkin sitten puhelimen lokitietoja ja kas kummaa! Olihan tuo aktiivinen ryökäle soitellut aikaisemminkin pari viikkoa sitten mm. entiselle työkaverille, eläinlääkärille ja erääseen auton huoltoliikkeeseen. Mitä lie asiaa puhelinparalla olisi noille ollut?

Yhteistä näille kaikille numeroille on se, että ne löytyvät puhelimen muistissa olevista yhteystiedoista sekä se että mihinkään näistä numeroista minulla ei ole ollut tarvetta ottaa yhteyttä yli vuoteen, joihinkin aika on vielä paljonkin pidempi. Mitäpä sitä turhia numeroita muistissa pitämään lienee puhelin tuumannut. Käyttöön vaan!

Nämä eivät olleet ensimmäiset inhokkitemput ko. telehvoonilla. Toisinaan se on lopettanut puolestani puheluni vaikka kesken sanan. Joskus sitä ei ole saanut ymmärtämään, että painettaessa tekstiviestin "lähetä" painiketta, puhelimen olisi pitänyt suorittaa tietty tehtävä. Multimediaviestitkin ovat joskus sille aivan tuntemattomia. Koska ei kuitenkaan ole kysymys ihan kamalan vanhasta laitteesta, on vaikea laittaa moisia tempauksia minkään teledementiankaan piikkiin.

Palkinnoksi tästä kaikesta kuitenkin nappasin sim-kortin pois ja otin tilapäiskäyttöön ikivanhan kapulan. Kännykkäkauppaan taitaa olla siis asiaa heti loman alussa (ehkäpä jo huomenna)!


 SYYLLINEN!

maanantai 24. tammikuuta 2011

Hei, joku on lukenut tätä!!!


Kiitos Tuikku! Minitarinoissa olin saanut tunnustuksen. Yllättävää :)






Tunnustuksen saajan pitää sitten tunnustaa itsestään ne seitsemän asiaa:

1. Innostun monista asioista.
2.Usein innostus lopahtaa yhtä kovalla rytinällä (näkisittepä keskeneräisten projektieni määrän)
3.Harrastan tätänykyä työpaikan vaihtamista (vanhuuden höperyyttä vai mukavuuden halua?)
4.Tykkään hyvästä ruuasta, mutta en suostu syömään mitään, mikä on joskus kulkenut omilla jaloillaan
5.Liikun mielelläni (tavallisesti eteenpäin) ja usein, kun saan määrätä lajin, matkan ja vauhdin.
6.Olen asunut nykyisessä kodissani pisimmän jakson koko elämäni aikana ja jatkan tyytyväisenä edelleen
7.En tiedä vielä mikä minusta isona tulee (olen tullut vuosien varrella yhä isommaksi ja isommaksi) tosin leipää pöytään tuova ammatti on pysynyt samana jo yli 30 vuotta, huhhuh!


Tunnustus lähtee edelleen mm blogeille:

Myötäkarvaan
Saaganeito
Täti mäjentöppäreel
souvenirs
wiltteri

sekä kaikille täällä vierailleille . Olkaa hyvät ja ottakaa tunnustukseni vastaan!

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Kaupunkilaiset hiihtoladut

Mummula sijaitsee keskikokoisessa kaupungissa, muutama kilometri torilta. Asukkaita on reilut 66000. Kovin tyypilliseltä kaupungilta ei näytä, kun hiihtelee  kotiovelta muutaman kilometrin kauemmas. Kamerana oli taas kovanonnen nokialainen puhelin. Grrrrr, maanantaikappale!



Jäällä. Mustat pisteet osoittautuivat lähempää tarkasteltuina pilkkijöiksi. Pakkasta oli kuutisen astetta ja ilmassa leijui harmaa sumu, joka tuntui melkeinpä sateena.



Muutama postaus taaksepäin esittelin kuvan parin talven takaisesta retkiluisteluradasta tällä samaisella järvellä. Tässä kuva luisteluradan tämänhetkisestä kunnosta. Kummallisen ruskeaa vesisohjoa! Onkohan meidän järvemme alkanut ruostua vanhemmiten??




 Jään yli kierros ja toiselta rannalta uudelle ladulle. Latu sinänsä on ollut joka talvi paikallaan, minä vaan en ole sinne "eksynyt". Huomaan, että nyt vihdoin kannatti! 
Peltoa, maalaistaloja, lumisia puita...talven ihmemaa!


 Olisipa ollut mukana oikea kamera! Henkeäsalpaavan kaunista ja ihanan rauhallista. Edes länteenpäin kulkevan läheisen valtatien äänet eivät kuuluneet häiritsevästi.



Ja mitähän karvakaverit tekivät sillä aikaa?




Nauttivat hiljaisuudesta omalla tavallaan.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Vauvanalle

Uusi pikkunalle. Pituutta vain 17 cm ja painoa vaivaiset 50 grammaa. Niveletkin ovat metalliset "farkkunapit". Niinpä pikkuinen on vilkasliikkeinen ja notkea. Ruumiinrakenteeltaan se näyttää vähän kuuluisalta sukulaiseltaan Nalle Puhilta (samanlainen pullea hunajavatsa). Nallevauva lähtee alkuviikosta maailmalle.



Näyttää vähän totiselta!

perjantai 14. tammikuuta 2011

Talven taikaa tai aikaa ja hiihtäjän terveiset

Talvisia kuvia liikuntareiteiltä.







Ei ole "amerikantädin" kukkahattu vaan saari järveä kiertävän hiihtoladun varrelta.


Muitakin ulkoilijoita on ollut liikkeellä.


 

Retkiluisteluradalta ... kuva tosin on jo vuodelta 2009! Viime vuonna ei järvelle lustelurataa tehty ollenkaan huonon jäätilanteen vuoksi. Tänä vuonna on vielä tarkistamatta tilanne...

Tämä sen sijaan oli varsinainen luistelurata. Väline vaan oli vääränlainen! Onneksi ei tarvinnut kiertää penkan kautta.

Hiihtämään pääsee taas kelin muututtua pakkasen puolelle (plussakelillä pyrkii luistamaan kyllä tosi hyvin, mutta molempiin suuntiin yhtäaikaa). 
Kotioven tuntumasta lähtevä hiihtolenkki on muuten mukavan vaihteleva, mutta kun kyseessä on ns. yhdyslatu, joka vie mm. valaistulle lenkille, sitä hiihdetään myötä- ja vastapäivään. Laitoinkin keskiviikkona kaupungin laduista vastaavalle henkilölle s-postia ja ehdottelin, josko vauhdikkaimpien mäkien alle saisi jonkinlaiset varoitusmerkit mahdollisesti kohti laskevista hiihtäjistä (ainakin tätä vauhtisokeaa mummua pelottaa kohdata vastaan pyrkivä lylynlykkääjä noissa mäissä). Metsässä voi olla vaikea hahmottaa, kuinka pitkä tai jyrkkä edessä oleva maastonmuodon vaihtelu on. Ja kas kummaa! Sain vastauksen heti seuraavana päivänä:
"...pyyntö varoitusmerkkien asettamisesta on aiheellinen ja huomenna (pe 14.1.-11) ne asetetaan paikoilleen."
Ja heti huomenna lauantaina menen laskemaan ne mäet ja katsomaan millaiset varoitukset sieltä löytyy! Nyt alkaa jo hämärtää eikä tuolla lenkillä ole valon valoa ellei ota itse mukaan.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kirpparikeikan jälkeen Ludwig- inventaario

Lauantaina kirpparilta löytyi miellyttävään hintaan Ludwig- lautasia/matalia pieniä kulhoja (edessä pino toinen vasemmalta). Näitä mielestäni erinomaisen kauniita astioita on kertynyt jo muutamia kaappiin ja joskus käyttöönkin.
Keräily alkoi perittyäni omalta mummultani pieniä lautasia. Lienee ollut kuusi kappaletta.

Nyt on kaapissa jo eri kokoisia lautasia, kulhoja, iso kannu (vaikka punaiselle vadelmamehulle) kermakko ja pikkujalkainen sokerikko.
Minulla ei ole edes tietoa (en kyllä ole mistään etsinytkään) millaisia Ludwigeja on kaiken kaikkiaan valmistettu. Yleensä ostan mukaani, kun jossain tapaan (ellei myyjä aivan järjettömiä hintoja pyydä).
Nyt odotellaan kesää sekä mehu- ja jäätelötarjoilua läheisilleni kauniista Ludwig-astioista. Jotenkin nämä astiat tuovat mieleeni kesän. Muistaakseni juuri noilta pikkulautasilta meille lapsille aikanaan tarjottiin ylimakeaa kermakakkua mummulassa! Ja siellähän oli aina kesä ellei sitten ollut kaunis, kuulas talvipäivä ja paljon lunta.

Aamulenkillä

Tänään satoi vettä! Hiihtämään ei ollut mitään asiaa, joten siskon kanssa lenkille sohjoon tarpomaan. Aamulla vielä puut näyttivät kauniin lumisilta.
Ylemmästä kuvasta  kiitos vinkistä siskolle. Terijoen salava oli kaunis lunta oksillaan valon kajossa.

Luminen lenkkipolku. Takana kuusiaidalla lumihattu päässä. Illalla kaikki oli jo maassa.


keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Kissamaista kisailua

 Kissamummu piiloutui! Siivouksen yhteydessä PeeWee siirrettiin eteisen lattialle. Taisi mennä kisulta sängyt ja vessat sekaisin.

Kiipeilytelineessä kahden kissan leikit kaikessa ystävyydessä ilman murinaa:

 






Lopulta Kollipoika kyllästyi!

Rentoutusta!!


Nyt on mummulassa oma hieroja. Se on piiloutunut tuonne tuolin selkänojan sisälle. Vain "nyrkit" pyörittävät ja painelevat makeasti.  Tasaista moukarointia tai hellää rullailua ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa.
Ainakin aluksi tuntunut oikein mukavalta!

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Talven iloja



Kymmenisen astetta pakkasta. Hiihtovaatteet päälle, pertsasuksiin pitoa vaarin varastoista ja ladulle. Eilen kävin jo ottamassa tuntumaa hiukan lipsuvin suksin. Tänään sujui jo paremmin. Sekä voitelu että hiihto. Oli aivan upea keli kuten kuvastakin voi ehkä päätellä. Latu oli mainiossa kunnossa. Se olivat huomanneet muutamat muutkin tänä aamuna. Ladulla liikkuvien ikähaitari taisi ulottua noin neljästä vuodesta ehkä kahdeksaan kymmeneen (toivottavasti se kasikymppiseksi olettavani ei pahoita mieltään, jos olikin vasta seitkyt viis).

Tällä kertaa kaikki hiihtouralla liikkuvat olivat varustautuneet asianmukaisin välinein (lue: sukset jalassa). Eilisellä lenkillä yksi setä ja koira tarpoivat jalkapatikassa pitkin latua. Muitakin näkyi kävelleen jäljistä päätellen. En millään jaksa ymmärtää, miksi ihmisten pitää tulla ladulle lenkkeilemään ja koiriaan "vessattaamaan". Täällä laitakaupungilla kun polkuja pitkin metsiä ja aurattuja reittejä niiden laidoilla kulkee ihan kävelijöitä varten. Enpä haluaisi kunnon alamäessä kohdata jalankulkijaa tai pitkän flexin päässä tarpovaa koiraa!

Eilisellä lenkillä tuli kunnon hiki. Johtui varmaan leudommasta kelistä. Tänään huomasin, että läskissä on ilmeisen huono verenkierto ja vähän kylmältä tuntui. No parempi välivaatekerta olisi tietysti korjannut asian.



Lehtimetsää, havumetsää, ylä- ja alamäkeä, järvenrantaa ja peltoaukeaa... Kaikkea mahtui noin kympin lenkin varrelle. Aurinko pilkisteli repaleisten pilvien välistä. Harmi etten saanut siitä upeimmasta valosta kuvaa, sillä jälleen nokialainen ilmoitti kesken kaiken, että akku loppuu ihan justiinsa! Oikeaa kameraa ei mukana ollut, vain surkeansurullinen puhelin.