Voihan pimpom!

Nyt se vanha Junghans sekosi!

Mummulan seinällä raksuttaa mummun mummulasta kotoisin oleva vanha seinäkello. Se on siis syntynyt kauan ennen digi- tai muutakaan korkeamman teknologian aikaa. Kello käy, kun muistaa kiertää avaimella tietyin välein jousta kireämmälle. Kellossa on kiitettävän kuuluva ääni. Sen vuoksi avainta ei olekaan kierretty toisessa avaimenreiässä lainkaan. Muuten saattaisivat seinänaapuritkin olla ajan kulusta perillä aina puolen tunnin välein. Viimeistään puolilta öin kellon kalkutellessa täyden tusinan, uskoisin itseni lisäksi monen muunkin tiedostavan vuorokauden vaihtuvan.
Kello päästää sellaisen parahduksen tietyin välein, kun veto alkaa loppua. Niinhän sitä tekee monet meistä ihmisistäkin. Eilen löystyvä jousi narahteli tietyin välein, joten katsoin aiheelliseksi ottaa SUUREN avaimen ja kiertää kellovanhukseen lisää virtaa. Tiktaktiktak... tuttu ääni jatkui...Kunnes aivan yllättäin seuraavan tunnin täyttyessä kello alkoi pimpottaa  tuttua sointiaan. Miksi ihmeessä? En VARMASTI koskenut siihen soittopuolen vetoaukkoon! Omassa lapsuuteni mummulassa kello oli tottunut lyömään vuosikaudet. Nytkö se suuttui mykkään elämäänsä?  En keksinyt mitään keinoa, millä ko. asian voisi peruuttaa (taitaa pakki puuttua kuten entisestä polkupyörästä). Koristelin siis kellossa olevat metallisauvat (ne, joihin soittovasarat naputtelevat) joustavilla hiuslenkeillä. "PI PO PI PO" -sanoo kello varsin miedolla äänellä nyt. Hyvää yötä ja levollisia unia.

Tässä mallia!

Kyllä tuo kissapoika on välillä hereilläkin ja juoksee uskomattoman kovaa rypistetyn paperin perässä tuoden sen palvelijalleen (lue: minulle) heitettäväksi uudelleen ja uudelleen.Ihan tulee mieleen vuosia sitten tapahtunut koiran ulkoiluttaminen pellon laidalla sopivaa kepakkoa heittämällä. Mielestäni hyvin epäkissamaistakäytöstä!