maanantai 28. kesäkuuta 2010

Nelmin työtila

Nelmi on ahkera käsityöläinen ja on jo kauan odottanut asiallisen työtilan valmistumista. Tänään vihdoin valmistui työhuoneen lattia ja saatiin tapetitkin seinälle. Lattialistat vielä puuttuvat.
Nelmi kiikuttikin heti ompelukoneensa ja työpöytänsä sekä muutakin harrastukseen liittyvää huoneeseen. Hän sai uuden maton lattialle ja kunnollisen naulakon, johon voi ripustella ompelemiaan vaatteita. Vanha kunnon Singer sai vanhan mallin mukaisen suojakotelon. Onhan välillä aikoja, jolloin ompelukone saa levähtää! Taulut, peilit ja kaavat odottelevat vielä paikoilleen asettelua. Koko työtila on vielä aika sekaisin ja paljon tarvittavia välineitä ja tarvikkeita on edelleen varastoituina muualle tai kokonaan hankkimatta.

Näyttääpä esineiden suhteet olevan vinksallaan. Johtunee huoneen pituudesta. Kaikki on kuitenkin melko "oikeassa" 1:12 mittakaavassa.







Tänään tehdyt:

Matto, kudottu kehyksessä ikivanhasta ja lähes loputtoman riittoisasta samettilangasta.
Pikkujakkara, jonka päällinen on samaa lankaa ja väri kuvassa - epämääräinen!
Naulakko, jossa lähtökohtana oli vanhan kalenterin kierreselkä.
Pari taulua, joista toisessa valmiina ostetut metallikehykset, toisessa rimasta sahatut.
Ompelukoneen (valmiina ostettu, etualalla) suojakotelo puurimasta ja jäätelötikun päistä.
Ompelukaavat on piirretty juustoviipaleiden välissä olleille muoviliuskoille. Osa niistä jäi vielä
leivinpaperikäyttöönkin.

Nelmin keittiökin alkaa olla pian valmiina. Tulostin vaan ei suostunut yhteistyöhön, joten tapettien tulostaminen jäi tulevaisuuteen.

Askartelu oli taas hyvin mielenkiintoinen prosessi, sillä pieni valkoinen, karvainen apulainen halusi kovasti osallistua. Taisi ehtiä maistaa erikeeperiä, kun silmä vältti. Onneksi maistui kissanruoka paremmin, ja sen jälkeen torkuteltiinkin. Ulkona oli aurinkoinen mutta kovin tuulinen päivä. Terassilla oli kiva kutoa pikkuista mattoa!

2 kommenttia:

Ascension kirjoitti...

El cuarto de costura te va a quedar genial, con tantos detallitos preciosos!!!
besitos ascension

Minna Perälä kirjoitti...

Pientä ja ihanaa kuvissasi,ja viimeisessä pörröistä ja ihanaa :-)

Aurinkoisia päiviä sinulle ja kiitos kommentistasi blogissani <3