sunnuntai 15. elokuuta 2010

Kun on oikein kiukkuinen, voi tehdä vaikka suutarit

Suutari, räätäli jne. lauletaan vanhassa lastenlaulussa. Räätäli olen ollut jo jotain nelkyt vuotta. Olisinko ollut kymmenen korvissa, kun lainailin innokkaana äidin huksvarnaa (kai hänellä jo silloin oli sähkökäyttöinen kone, en ainakaan muista polkunaumannilla vaatteita surranneeni). Koulussa tietysti sitten liki ammattilaisena kiistelin kässäopen kanssa saumavarojen leveydestä. Jääräpäänä olen edelleen sitä mieltä, että 2,5 cm:n saumavarat ovat silkkaa kankaan haaskausta, ellei ole tarkoitus tehdä vaatetta, jota muokataan vaihtelevien käyttäjien mittojen mukaisesti.


Herra ompeluapulainen.

Eilen sitten ryhdyin manoloblahnikiksi ja lisäksi sitten siis suutariksi. Tosin ihan kenkiä ei noista syntynyt, mutta mukavat kerho/tarhatossut kokoa babyborn tms. nukke, jolla jalkaterän pituus on enintään 6 cm.


Punaisissa on oikein kärki kovitettuna (pääsiäsimunan sisuskotelon palalla),joten näyttävät melkeimpä kengiltä. Beiget ovat pehmeät tossukat. Kolme paria on vielä viimeistelemättä, koska  tv:stä loppui U2:n konsertti ja oma jaksaminen viime yönä!

Tässä tossuja esittelee kaksi nukkeneitiä. 
50-luvun nukelle kengät ovat vähän turhan reilut, mutta 2000-luvun käyttäjälle oikein sopivat.
Perustanen tilapäisen kenkäkaupan huutonettiin, sillä eihän meillä ole tämänkokoisia käyttäjiäkään. Seuraavaksi kokeilen jotakin muuta kokoa.

Nämä eivät käytä kenkiä tai tossuja. Eikä kai nukkuessa muutenkaan kukaan.

Eli lämpimät pihalepopäivät menossa. Nyt sitä ollaan jo niin ripirinnan. Toisin oli aikaisemmin keväällä. Kiva näin!

3 kommenttia:

Tuuli kirjoitti...

Voihan tossukat! Jotkut tekee mitä osaa ja toiset tekee mitä haluaa... Ihanat! Laita ihmeessä huutonetiin, ostajia löytyy takuulla!

Ascension kirjoitti...

Que preciosos zapatitos, me encantan.
besitos ascension

E ja kumppanit kirjoitti...

Voi että mitä tossukoita, tosi hienoja!

Ja herra Töpselssöni on tosiaan vähän venähtänyt, kuvasta päätellen jo kissakaverinsa kokoinen jätkä! Alkaa tulla kollimaisuuttakin olemukseen, hyvähyvä. :)