sunnuntai 1. elokuuta 2010

Loma on loppu ! Miten se niin nopeasti meni?

Lomaansa voi viettää vaikka näinkin:

Vanhoja sanomalehtiä revitään postimerkin kokoisiksi paloiksi. Päälle kaadetaan kuumaa vettä. Tartutaan tukevalla otteella (vanhaan) sauvasekoittimeen ja muussataan vedessä lionneet revityt lehdenpalat pieni määrä kerrallaan harmaaksi puuroksi. Saman väriseksi muuttuu sauvasekoittimen kärkikin vähitellen. Pihalaverille levitetään käytöstä poistetut taulunkehysten taustapahvit.  Näihin on valmiiksi piirretty "kaavat" aiotuista paperimassalevyistä.Päälle muovi ja sitten massaa. Kuivatellaan pihalla vuorokauden, pari. Ei kuitenkaan kuivaksi, vaan sellaiseksi vähän nahkeaksi. Seuraavaksi päälle yli jäänyttä katiskaverkkoa, johon on leikattu valmiiksi tarvittavia aukkoja. Ja lisää paperimassaa päälle. Koko levy on noin sentin paksu. Kuivatellaan paikallaan. Loppuvaiheessa käännetään tasaisen kuivumisen takaamiseksi. Ja välillä juoksutetaan saunan lauteille sateelta turvaan.




Sitten otetaan käyttöön aiemmin vilkkaassa käytössä olleet kankaanpainoseulat. Samaa massaa taputellaan noin ½ sentin kerros samoja mallilevyjä apuna käyttäen. Ja kuivatellaan ilmavasti. Siis pihalla.


Sitten unohdetaan kameran käyttö, mutta levitellään maalia kuivuneisiin levyihin, pyydetään asianmukaiset sahaamisvälineet omistavaa tuttavaa sahaamaan taulunkehyslevyt piirrettyjä viivoja myöten halutun kokoisiksi (ja mennään itse silläaikaa mustikkaan). Liimataan seulanpäällä kuivuneet levyt leikatuille kovalevyille (ja todetaan niiden kutistuneen oletettua enemmän). Höh! Paksut verkolla vahvistetut levyt eivät juurikaan kutistuneet.




Samoihin aikoihin perintöjiiriä hyväksi käyttäen sahattiin halutun mittaisia rimoja. Alunperin rimat olivat kuuluneet käytöstä poistettuihin rulla- ym. ikkunakaihtimiin. 







Ja rakennusmestari oli tarkistamassa työn etenemistä.





Porakoneella pieniä reikiä pienille kiinnitysruuveille, kovalevyjen kiinnityksessä pikkunaulat osoittautuivat oivallisiksi. Niin ja joka väliin puuliimaa. Seuraavaksi pohjan ja päällisen kimppuun. Harmi vaan kun se loma pääsi loppumaan. Tästä voi tulla joidenkin pikkuruisten hahmojen koti. Joskus.
Eli tällaista puuhailua ja pähkäilyä loman aikana aina muiden puuhien lomassa. Siis lomassa!!



Kuumimmilla helteillä ei kyllä jaksanut tehdä yhtään mitään projektin hyväksi.



Helteistä huolimatta ja sateista kiittäen puutarhassa kukkaloito jatkuu!



Punetavia liljoja, joista puolet paleltuivat talvella. Kaikkialle leviävä kultapiisku. Maanpeiteruusu Fairy ja edelliskesänä kerätyistä ja talvella paleltuneista siemenistä kasvatettu krassi sekä puutarhamyymälästä kituliaina osteut petuniat täydessä kukassa.




Piharuukussa kasvava paprika kasvoi hyvin ja punertui lupaavasti, mutta alkoi lopulta pilaantua toisesta laidastaan ja päätyi lopulta kompostiin. Samoin kävi toiselle jo raakilevaiheessa. Kolmas sinnikäs on vielä kasvamassa samassa puskassa. Lisää kukkiakin on koko ajan kehittymässä. Katsotaan, mitä tapahtuu.


Ei kommentteja: