torstai 23. helmikuuta 2012

Kirpparilla

Ystäväni laittoi viestin, että paikallisella kirpparilla on pöydällinen nukkeja myynnissä. Hän ei mieltänyt itseään kovin asiantuntevaksi, mutta epäili, että voisin olla kiinnostunut. Tottakai kiinnosti (vaikka hyllylle EI mahdu ainuttakaan). Mitään nukkelöytöä en kuitenkaan tehnyt tällä kertaa. Kiertelin sisko seuranani kuitenkin myyntipöydät ja jotakin aika metkaa löytyi. Neulelehti vuodelta 1951! Lehdestä  löytyi ohjeet 41:lle neuletyölle. Naisille, miehille, pojille ja tytöille omansa.









Kuvat on napattu taas kehnolla nokialaisella. Joten eihän  niistä mitään selvää saa!
Lehden kieli on ihanan vanhahtavaa. Ja vaatteiden kokonumerointi poikkeaa nykyisestä. Esim. yllä oleva "Soma boleropuku" on kokoa 42 jossa vartalonympärys on 92 cm, vyötäinen (niin tuossa lukee) 68 cm. Melkoinen "ampiaisvyötäinen" siis! Nykymitoituksella vyötärö olisi kokojen 36 ja 38 välillä, vartalonympärys kokojen 38 ja 40 välillä. Langanmenekki ilmoitetaan vyyhteinä tai grammoina ja puikkokoko on kaikissa 2½ tai 3. Aika ohutta siis.
On siitä aikaa, kun sai pidellä äidille vyyhtiä ojennettujen käsien välissä hänen keriessään lankaa kerälle (jossa sormet piti pitää kerittävän kohdan alla, jottei kerästä tule liian kireää ja lanka veny!). Nykyään lähes kaikki neulelanka on jo valmiiksi kerällä ostettaessa. Tosin tämän lehden ilmestymisaikaan en ollut vielä edes syntynyt.

Ei kommentteja: