lauantai 24. huhtikuuta 2010

Kirpparilöytöjä lauantailta

Löytyi muutama Ludvig vai olikohan se oikein Ludwig? Kuitenkin kokoelman jatkoksi ostin taas pari kippoo kohtuuhintaan. Ludwigien kerääminen alkoi perittyäni omalta mummultani puolisen tusinaa "tasseja". Nyt noilla sarjan astioilla voi  kattaa jo kesäiset mehukestit tms.


Ja löytyi muutakin. Nukkeja. Yksi Famosa made in Spain, josta kuva myöhemmin. On nimittäin vielä hiustenpesun jäljiltä kuivamassa. Lisäksi nämä kuvassa olevat, joista pienemmässä selässä olevassa "vinkulaitteesa" lukee made in W. Germany, mutta isommasta ei löydy mitään merkintää. Pienempi on kokonaan kumimaista materiaalia, isommalla vain pää on kumia mutta vartalo ja jäsenet muovia. Olivat tosi edullisia, likaisia ja selvästi tulossa "kaapinpäällisten" joukkoon mummulaan. Vaatteet olivat siinä kunnossa, että joutivat roskikseen lukuunottamatta ison nuken vanhanaikaista myssyä, joka valkopestiin.

 Tässä kaverukset vastapestyinä odottamassa uusia vaatteita. Huomenna taitaa olla ompelupäivä, saadaan nakuille uudet asut!

 Lisäksi löytyi neuletakki sekä Fiskarsin maanmainio juustohöylä, josta hintapyyntö oli kokonaisen euron, muttei lopulta maksanut sitäkään.

Hyvä keikka ennen käymättömillä kirppareilla sekä osto- ja myyntiliikeissä vieraalla paikkakunnalla.

Ei kommentteja: